etusivu         oriit         tammat         kasvatus         toiminta         muuta

Kasvatus

Riiviöiden (eli aikaisemman Representan) kasvatusrotuihin ovat kuuluneet menneisyydessä jos jotkin rodut - ja roduttomat. Nykypäivänä kasvatusroduksi on vihdoin ja viimeinen keskeytynyt pysyvästi ja täyspäiväisesti suomenhevoset pienempänä ja isompanakin versiona, kaikissa eri painotuksissa ja väreissä.

Tallimme kasvateilla on yhteensä kolme kasvattiliitettä, joista voit tunnistaa kaikki Riiviöissä syntyneet hevoset ja ponit, mutta tällä hetkellä tallissa on käytössä ainoastaan yksi etuliite, Riiviöiden. Liitteet ovat käytössä pääosin roduittain, nimittäin vasta maaliskuusta 2011 lähtien ainoa kasvatusrotumme on ollut suomenhevonen. Tätä ennen Riiviöissä kasvatettiin myös aktiivisesti welshejä kaikissa eri sektioissaan, mutta nykyään welshit löytyvät toisesta tallista (Gwalch Welsh), eikä Riiviöissä synny enää muita kuin suomen(pien)hevosia ja satunnaisia muita rotuja.

Tavoitteena Riiviöiden kasvatuksessa on se, että virtuaalimaailma saa lisää monipuolisia käyttöhevosia niin kisoihin, kuin rentoon harrastamiseenkin. Tarkoituksena ei ole tuottaa paineita hevosten omistajille kilpailuista tai meriiteistä, vaikka ne varmasti ovatkin jokaisen kasvattajan toiveena. Sen sijaan tavoitteena on antaa mahdollisuus harrastaa virtuaalihevosia omalla tavallaan ilman kasvattajan hengitystä niskassaan - omalla tahdilla, omin säännöin.

Kasvatin ostamisessa sääntöinä ovat ne, että pidät lupauksesi tarjousta tehdessä (älä siis lupaa mitään, mitä et aio toteuttaa!) ja se, että hevonen rekisteröidään VRL:oon ja kasvattajaksi merkitään VRL-07270 (Juli), syntymämaaksi taas Suomi (FI)

Punainen M-merkintä tarkoittaa, että hevonen on myynnissä. Tarjouksia saa jättää sähköpostitse vapaassa muodossa.





Kasvatit 2011

02.01.2011 sh-t. Riiviöiden Tyrni isä Turhapuro U emä Serenin Tanssija om. mena
03.01.2011 sh-o. Riiviöiden Bemari isä Ievana emä Mörönsyötti om. yukitora
04.01.2011 sph-t. Riiviöiden Lakka isä Lakean Lomen emä Kasarmin Soma om. Petri
06.01.2011 sph-o. Riiviöiden Rellu isä Huvin Huijjari emä Viehättävän Tähdetön om. Riiviöt
07.01.2011 sph-t. Riiviöiden Kirsikka isä Lakean Jarppi emä Kehdon Terhi om. yukitora
08.01.2011 sph-o. Riiviöiden Valve isä Pommaripoika HUI emä Koston Varpuliina om. Nenna.
10.01.2011 sph-t. Riiviöiden Lumoilija isä Vinlannin Laatukamaa emä Koston Ruustinna om. Riiviöt
12.01.2011 sh-t. Riiviöiden Karoliina isä Vitsin Vonkaaja emä Kapteeni Karo om. welma
12.01.2011 sph-t. Riiviöiden Lumihelmi isä Moon Lurjuspoika emä Fiktion Hilma om. Iiskala
14.01.2011 sh-o. Riiviöiden Pösö isä Riiviöiden Eemil emä Pilvi-Vaino om. Miivi
18.01.2011 sph-t. Riiviöiden Ruusu isä Riiviöiden Roopertti emä Viehättävän Tähdetön om. Ram.
19.01.2011 sph-o. Riiviöiden Ooppeli isä Riiviöiden Morris emä Fiktion Hilma om. Ram.
01.02.2011 sh-o. Riiviöiden Riitelijä isä Riiviöiden Roopertti emä Liiba Laaba RULZ om. isla.
10.02.2011 sh-o. Riiviöiden Kullervo isä Kirivoro ILO emä Mörkövaaran Kaisla om. V yukitora
28.03.2011 sh-t. Riiviöiden Näpsäkkä isä Moon Lurjuspoika emä Västerbyn Murtuli om. isla.
01.04.2011 sph-t. Riiviöiden Liisi isä Sirun Salakavala emä Riiviöiden Lumoilija om. Riiviöt
12.04.2011 sph-o. Riiviöiden Kikkihiiri isä Rajattoman Joutilas emä Kaarnan Sirinä om. Riiviöt
24.04.2011 sh-t. Riiviöiden Retriikka isä Metsäkartanon Reemus emä Koston Elovena om. Riiviöt
10.05.2011 sh-o. Riiviöiden Roomeo isä Lakean Lomen emä Koston Elovena om. Junity
22.05.2011 sh-t. Riiviöiden Sylvi isä Aapon Sylvesteri emä Mehtän Nappo om. Riiviöt
28.05.2011 sph-o. Riiviöiden Ritari-Ässä isä Riiviöiden Ritariperhonen emä Koston Elovena om. Ansku
30.05.2011 sph-t. Riiviöiden Iltasatu isä Oravan Aliupseeri emä Keinumäen Satuprinsessa om. Riiviöt
31.05.2011 sh-t. Riiviöiden Raisa isä Mörkövaaran Remupekka emä Serenin Tanssija om. Ansku
02.06.2011 sph-t. Riiviöiden Minttu isä Siljan Nipsu emä Riiviöiden Vauhtimimmi om. Riiviöt
26.06.2011 sh-o. Riiviöiden Riku-Rikas isä Kaarnan Mikkihiiri emä Koston Elovena om. Riiviöt
13.07.2011 sh-o. Riiviöiden Eversti isä Västerbyn Vääpeli emä Keinumäen Satuprinsessa om. Jessika
28.07.2011 sph-t. Riiviöiden Elviira isä Mörkövaaran Eemil emä Fiktion Alviira om. Riiviöt
02.08.2011 sph-o. Riiviöiden Luukas isä Riiviöiden Kosto emä Riiviöiden Liisi om. Riiviöt
03.08.2011 sph-o. Riiviöiden Vintiö isä Haavelaakson Kelmi emä Koston Varpuliina om. Riiviöt
22.08.2011 sph-t. Riiviöiden Villitähti isä Viehättävän Vanteli emä L.S. Tähtilinja om. Riiviöt
23.08.2011 sph-t. Riiviöiden Hulda isä Heinämäen Usko emä Fiktion Hilma om. Riiviöt
31.08.2011 sph-t. Riiviöiden Pisko isä Kuurnan Vokka emä Perhosvaikutus om. Riiviöt
04.09.2011 sh-t. Riiviöiden Taikatalvi isä Viisikon Veljesviha emä Serenin Tanssija om. Meow
09.09.2011 sh-o. Riiviöiden Miska isä Mörkövaaaran Muskotti emä Fiktion Alviira om. Riiviöt
15.09.2011 sh-o. Riiviöiden Kuuraparta isä Kirous KISS emä Kaarnan Halla om. Riiviöt
19.09.2011 sh-o. Riiviöiden Konsta isä Koskenkorva emä Perhosvaikutus om. Riiviöt
28.09.2011 sh-o. Riiviöiden Möömötti isä Mörkövaaran Muskotti emä Suvannon Helmi om. Toffe
29.09.2011 sh-t. Riiviöiden Moonika isä Riiviöiden Morris emä Kehdon Terhi om. alhippa
13.10.2011 sh-o. Riiviöiden Turkanen isä Tuulensieppaaja emä Kulta-Kerttuli om. Riiviöt


Kasvatit kautta aikojen

Vuosien 2007 ja 2008 kasvatit ovat poistettu näiltä listoilta, eikä näiden vuosien kasvatteja ole kasvatettu millään kasvattajaliitteellä. Representan kasvattien sivuilta ei saa kuitenkaan poistaa kasvattajaa, vaan se täytyy edelleen olla merkittynä! Tästä listalta kuitenkin löydät siis ainoastaan vuonna 2009 ja siitä eteenpäin syntyneet kasvatit kasvattiliitteillä RE tai Riiviöiden, 2010 vuodesta eteenpäin myös welshit liitteellä Gwalch. Rekisteröityjen kasvattien listan löydät myös VRL:sta jokaisella kasvattajaliitteellä. Vuodesta 2011 welshit syntyvät toisessa tallissa.

MENESTYNEIMMÄT KAUTTA AIKOJEN
Vuoden 2009 kasvatit
Vuoden 2010 kasvatit
Vuoden 2011 kasvatit





Laatu ei ole vain huhupuhetta!

Riiviöt palkittiin parhaaksi kasvatusryhmäksi Kisakeskus CK:n epävirallisilla suomenhevospäivillä 08.05.2011!
1. Riiviöiden - Juli, Riiviöt Paras kasvattajaryhmä!
o. Riiviöiden Ritariperhonen
t. Riiviöiden Siluetti
t. Riiviöiden Ruusu
Kolme melko samantyyppistä pienhevosta. Lyhytkaulaisia, mutta mukavan pitkärunkoisia hevosia. Tasainen ryhmä.

Riiviöt sai ensimmäisen sijan ja KUMA-maininnan Suomen(pien)hevosten rotunäyttelyiden 05.11.2011 kasvattajaluokassa!
1. Juli/Riiviöt KUMA
o. Riiviöiden Konsta
o. Riiviöiden Miska
t. Riiviöiden Ruusu
t. Riiviöiden Siluetti

© Riiviöt , ellei toisin mainita
otsikon kuva © KK