Rontti on virtuaalihevonen
© Ram.
|
Riiviöiden Kultaropo, eli Rontti suomenhevosori, VH11-018-0306 153 cm, punarautias ko helppo A re 80 cm me 70 cm |
koulu-, yleispainotus omistaja: Juli (VRL-07270) kasvattaja: Juli, Riiviöt 30.10.2010 (3v. 05.12.2010) oma ikääntyminen |
Pieni, rautias orivarsa syntyi syksyisenä iltana lokakuun viimeisinä päivinä. Tallimme kaunis, ruunikko ja pienikokoinen suomenhevostamma Serenin Tanssija oli viimeisillään tiineellä ja pientä varsaa odotettiin syntyväksi hetkenä minä hyvänsä. Iltarehuja jakaessa havahduin, kun kuulin kimakan hirnahduksen tamman karsinasta. Siellä seisoi herttaisen oloinen, pieni ja suloinen orivarsa. Nimeksi varsa sai heti siltä hetkeltä Riiviöiden Kultaropo.
Rontiksi kutsuttu suomenhevosherra tuntuu olevan ns. oman tiensä kulkija. Se ei tarvitse välttämättä seuraa 24/7, vaan pärjää tarhassa, tallissa ja oikeastaan missä tahansa muuallakin myös ilman hevos - tai ihmiskaveria. Se on itsenäinen ja erittäin älykäs, mutta kuitenkin rauhallinen ja määrätietoinen suomenhevonen - kuten pitääkin. Rontin kanssa on ehdottomasti hyvin helppoa tulla toimeen, eikä se tuota harmaita hiuksia ihmisille kuin muille eläimillekään. Rontti pitää saamastaan huomiosta, käyttäytyy fiksusti ja asiallisesti, mutta silti toisinaan myös orimaisia piirteitä löytyy. Mutta mikäs ori sellainen olisi, jos ei toisinaan pitäisi hieman egoillakin?
Hoitotilanteissa Rontti on varsin kiva ja rauhallinen, jos näin kliseisesti ilmaistaan. Se osaa käyttäytyä fiksusti - seisoo kiltisti paikallaan hoitamisen aikana, eikä turhia stressaa. Toisinaan, mikäli tallissa on paljon tammoja tai liikennettä, Rontti saattaa vaikuttaa hieman rauhattomalta ja steppailla paikallaan ilmoittaen, ettei jaksa seisoa enää paikallaan. Tällöin orille kannattaa vähän muistutella näpäyttämällä, että hoitaja kuitenkin päättää milloin ollaan valmiita.
|
i: Keijun Kullattu |
ii: Magnolian Kulta VIR MVA Ch, KTK-I |
iii: Magnolian Karpaasi Ch |
| iie: Taikatuulen Aamunkoitto | ||
|
ie: Magnolian Juku KTK-III | iei: Taikatuulen Kauhu | |
|
iee: EL Hurrikaanin Tyttö KTK-III | ||
|
e: Serenin Tanssija SLA-II, YLA2 |
ei: Lakean Kasperi SLA-III |
eii: Haavelaakson Eedvar VIR MVA Ch, KTK-I, YLA1, LV, AP1 |
|
eie: Yaven Illuusia VIR MVA Ch, KTK-III | ||
|
ee: Serenin Pikkupeto VIP MVA Fn, KTK-III |
eei: Ruisperkele esiKTK, KRJ-III, ERJ IV, VVJ III, YLA2, SLA-I, MEJ-III | |
|
eee: Vinkan Tähditär VIP MVA Fn, KTK-III, YLA1, WRJ2 |
|
19.12.2010 VSHK (koulu) helppo A - 6/78 |
23.12.2010 ERJ 80 cm - 4/40 12.01.2011 ERJ 80 cm - 6/40 17.08.2011 ERJ 80 cm - 4/30 01.09.2011 ERJ 80 cm - 2/100 14.09.2011 ERJ 80 cm - 6/50 14.09.2011 ERJ 80cm - 6/50 09.10.2011 ERJ 80cm - 3/50 13.10.2011 ERJ 80cm - 1/50 16.06.2011 VSHK (este) 80 cm - 1/28 01.09.2011 VSHK (este) 80 cm - 4/40 |
18.09.2011
Rontin kisaus ei ole lähtenyt käyntiin ehkä niin hyvin kuin olen odottanut, mutta tästä huolimatta ori on hyvin tärkeässä roolissa meillä Riiviöissä. Uskon, että nuori ikä on vielä verottanut Rontin menestyksestä, mutta kyllä ori tulee vielä olemaan takuuvarmaa voittoainesta kilpailuissa. Rontilta löytyy tällä hetkellä enemmän sijoituksia esteratsastuksesta kuin kouluratsastuksesta, vaikka geeneiltään orista odotettiin ensin muuta - eipä tuo silti haittaa, toki hevonen on yhtä rakas meille, pärjäsipä missä lajissa tahansa!
30.10.2010
Kuvankaunis, pienikokoinen ja siro suomenhevosori Riiviöiden Kultaropo - eli Rontti - syntyi tänään Riiviöihin. Varsan emä on tallimme iki-ihana suomenhevostamma Serenin Tanssija, isänä sen sijaan toimii mielettömän upea suomenhevosori Keijun Kullattu! Tästä varsasta tulee aivan varmasti koulukenttien tuleva tähti, ja voin taata, että tulette vielä kuulemaan Rontista.
© Riiviöt , ellei toisin mainita
otsikon kuva © KK