SV-II
Teppo on virtuaalihevonen
© kuvaaja ei halua nimeään mainittavan
|
Karhukorven Teerenpeli, eli Teppo suomenhevosori, VH11-018-0282 150 cm, rautias ko helppo A re 120 cm me 110 cm |
estepainotus omistaja: Juli, Riiviöt kasvattaja: Karhukorpi 28.06.2010 (3 v. 28.07.2010) oma ikääntyminen |
Karhukorven Teerenpeli, eli näin tuttujen kesken Teppo vain, on varsin rämäpäinen pieni suomenhevosori, jolta löytyy temperamenttia ja egoa vaikka muille jakaa! Teppo ei ole todellakaan helpoimmasta päästä niin käsiteltäessä, kuin ratsastaessakaan, mutta sydämiä se osaa kyllä murtaa omapäisellä käyttäytymisellään muutenkin.
Hoitotilanteissa Teppo osaa olla oikea irvinaama, ainakin silloin tällöin. Teppo osaa varsin hyvin ilmaista tyytymättömyytensä mitä tahansa kohtaan, toisinaan jopa hieman kivuliaasti esimerkiksi iskien hampaansa hoitajaan tai murskaamalla varpaat astuen kivasti kaviollaan niiden päälle. Orin kunnioitus ihmistä kohtaan on jotain aivan minimaalista, mikä on toisinaan hyvinkin harmillista. Vaikka Teppo ei kunnioita ihmistä välttämättä aivan tällä tavalla - tai toissijaisesti ei ymmärrä voimiaan ja tekemisiään, se osaa kuitenkin olla hyvin sympaattinen ja suloinen. Tilannetajua orilta nimittäin kyllä löytyy, ja se ymmärtää sellaiset tilanteet, jolloin ei tosissaan voi olla jääräpää. Fiksu ori on kuitenkin siis kyseessä, tyhmäksi se ei rupea. Hoitotilanteissa Teppo kannattaa kuitenkin sitoa kiinni ihan siltä varalta, että se ei saa murskattua sinua. Tällöin hoitotilanteet onnistuvat yleensä ilman mitään sen suurempia konflikteja. Varustamisesta se ei kuitenkaan pidä ollenkaan, suoraan sanottuna se ei voi sietää sitä. Jo satulaa tuodessa Teppo ryskyttää nyrpeänä jalkojaan seiniin ja heiluu kuin väkkärä ilmoittaakseen, ettei todellakaan aio ottaa moista härpäkettä selkäänsä. Tomerasti vain konin kimppuun ja kamat niskaan, niin kyllä pieni oripoikakin kalpenee! Jännitystä ei saa todellakaan näyttää, sillä tällöin Teppo ottaa yleensä kaiken ilon irti hoitajansa pelosta ja temppuilee kahta kauheammin.
Ratsastaessa Teppo on melkoinen raketti - sitä energiamäärää voisi melkeinpä kutsua kokonaiseksi rakettiryhmäksi. Virtaa ja vauhtia ei todellakaan tule puuttumaan tämän orin kanssa, sillä Teppo nauttii suunnattomasti menemisestä ja siitä, että saa paahtaa täysillä - yleensä jopa innostuksissaan saattaa pukitella tai tehdä ylimääräisiä sivuloikkia suuntaan tai toiseen. Hieman epäturvalliseksikin kutsuttu ratsu on kuitenkin melko kuuliainen avuille, ja jarrut ovat kyllä täysin hyvässä kunnossa - ainakin normaalitilanteissa. Toisinaan muiden hevosten kanssa ollessa Teppo riekkuu ja esittää vähän turhankin paljon, jolloin pukittelua ja poukkoilua ilmenee runsaasti. Jos taas orilla ratsastelee yksinään ja pakottaa sen hommiin, se kuitenkin keskittyy ja tekee parhaansa, ainakin niin paljon kuin avuista saa irti ja ymmärtää. Toisinaan apuja on hieman vaikea saada orille läpi, sillä vähän hitaalla käyvä suomijunttura ei välttämättä ota jokaista apua kuuleviin korviinsakaan. Ratsastajalta vaaditaan siis pitkäjänteisyyttä ja tomeruutta, jotta herran saa kunnolla tekemään ja keskittymään.
Teppo on estepainotteinen, sillä kouluratsastukseen sillä ei todellakaan riitä hermot. Esteillä sen sijaan Teppo on täysin elementissään. Se nauttii hyppäämisestä ja on todella innokas hyppäämään, erityisesti rataesteillä, mutta kuitenkin myös maastoesteillä. Kapasiteettia ei myöskään puutu: Teppo hyppää todella hyvällä tyylillä ja reippaasti yli puomien, vaikka ei aina olisi niin tarpeenkaan. Ori hyppää kepeästi rataesteillä pitkälti yli metriä, maastoesteilläkin jopa metrin korkuisia esteitä. Reippautta ei kuitenkaan puutu näissäkään tilanteissa - vauhti ja vaaralliset tilanteet tuntuvat olevan Tepolle ehdoton suosikki! Esteillä ori kaahottaakin helposti pää pystyssä menemään ilman juuri mitään kontrollia. Radalla Teppo kuitenkin toimii erityisen hyvin painoavuilla, mikä helpottaa puhtaan radan suorittamista ja helppoa ratsastettavuutta. Teppo on kertakaikkiaan hyvin ihanteellinen ratsu esteille!
|
i: J.T Torppari |
ii: Apeliks | iii: Ukko-Pekka |
| iie: Sentti UNO | ||
| ie: Hiljan Ruska | iei: Hilimanne | |
| iee: Ruusana | ||
| e: Kapinatar | ei: Kiirastuuli | eii: Kyttäjahti |
| eie: Viima | ||
| ee: Tarinatar | eei: Biograafi | |
| eee: Tilpehööri |
|
23.11.2010 ERJ 120 cm - 2/30 24.11.2010 ERJ 120 cm - 2/30 25.12.2010 ERJ 120 cm - 4/40 25.03.2011 ERJ 120 cm - 6/40 29.04.2011 ERJ 120 cm - 1/50 |
16.06.2011 VSHK (kenttä) CCI/CIC** - 1/11 21.08.2011 KERJ helppo luokka - 1/21 |
sph-o. Koston Tuuripeli (30.03.2011) emä: Jäpäkän Pihkatar
Estevalmennus 19.09.2010, valmentaja: Iiskala
Teppo intoili ja hypähteli kentällä. Se tiesi mitä tuleman piti. Olit lämmitellyt orin joten menin suoraan asiaan ja laitoin teidät hyppäämään 80cm okseria. Ori innoistui suuresti ja laukkasi korvat hörössä. Menitte sen muutaman kerran, jonka jälkeen tein teille pienen sarjan. Näytti siltä kuin ori osaisi kaiken eikä tarvisi edes valmentautumista. Mutta sitten, kun aloimme lyhentämään ja pidentämään laukkaa ori muuttui täysin. Sen hevonen joka vielä hetki sitten kulki kuin ajatus, puokkuroi ja puri kuolaimeen enne estettä jotta pääsisi reippaammin. Tiesin miten asian voisi korjata. Laitoin teille noin seitsemän - kymmenen puomia esteen kummallekkin puolelle ja este itsessään oli 60cm. Ori tuli reippaasti, mutta puomit nähdessään se lyhensi laukkaansa ja meni esteen yli hienosti. Sitten pyysin sinua tekemään pidätyksiä puomella, jotta ori yhdistäisi pidätteet lyhyeen askeleen. Otitte sitten hetken ravia, sillä välin kasasin teille 90cm okserin ja 100 cm pystyn. Päätin että harjoittelemme edelleen lyhennystä, sillä ori osasi pidentää helposti. Ensin menitte okseria ja se sujui ihan hyvin, muutamia ryöstöjä lukuun ottamatta. Sitten metrin pysty meni moitteettomasti. Kasasin teille pienen radan, jossa saisitte näyttää taitojanne ja lyhennyksiä ja pidennyksiä. Korkeus oli esteissä 110cm. Ori laukkasi uskomatonta vauhtia esteille ja suoriutui enimmäisajan puitteissa puhtaalla radalla. Pyysin sinua laukkaamaan hetken ja sitten kävelemään. Ori selvästikkin tarvitsee laukan lyhentämis harjoituksia, koska sehän ei ole reippaille hevosille iotsestään selvyyttä.
28.07.2010
Olimme tänään Tepon kanssa kokeilemassa onneamme VSHK:n alaisessa varsojen arvostelutilaisuudessa. Olin kuitenkin erittäin positiivisesti yllättynyt nuoren orimme pärjäämisestä! Teppo repäisikin nimittäin aikamoiset pisteet tilaisuudessa ja palkittiinkin SV-II-palkinnolla! Erittäin upea sijoitus tallimme nuorikolta. Tästä emme voikaan päästä muualle kuin ylöspäin tämän herran kanssa. Vielä kunhan päästään kisakenttiä valloittamaan, niin on loistavaa. Kisakumppanit varokaa!
© Riiviöt , ellei toisin mainita
otsikon kuva © KK